Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Nuorisokoti Nuotta etsii kahta vakituista ohjaajaa

Nuorisokoti Nuotta etsii kahta vakituista ohjaajaa

Kalliola on tehnyt työtä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi Suomessa yli 100 vuoden ajan. Laajennamme toimintaamme voidaksemme auttaa yhä useampia lapsia, ja etsimme uusia kokeneita ammattilaisia työyhteisöömme.

Uusi Nuorisokoti Nuotta on Kalliolan konserniin kuuluva 14-paikkainen nuorisokoti Vantaan Myyrmäessä. Kokonaisuuteen kuuluvat Vastaanotto-osasto Vapa ja  Osasto Koho päihteillä oireileville nuorille yhteisöhoidon viitekehyksessä toimiva pitkäaikaisosasto. Koko yksikössä meitä on yhteensä 19 työntekijää.

Arvomme ilo, reiluus ja luottamus ohjaavat työtämme ja toimivat asiakasta voimaannuttavan, turvallisen työskentelysuhteen rakentumisen pohjana.

Nyt haemme vakituista ohjaajaa molemmille osastoille sekä vastaanottoon että päihteillä oireileville nuorille suunnatulle pitkäaikaisosastolle. Tule meille, jos sinulla on vuorovaikutustaitoja, heittäytymiskykyä, paineensietokykyä ja verkostoitumistaitoja. Tutkintosi voivat olla sosionomi, yhteisöpedagogi, toimintaterapeutti tai sairaanhoitaja.

Ohjaajan tehtäviin kuuluvat arviointityö, nuorten hoito-, kasvatus- ja ohjaustehtävät, perhe- ja verkostotyö, kirjalliset työt sekä kodinhoidolliset tehtävät. Arvostamme lastensuojelu-, arviointi- ja päihdetyön osaamista ja kokemusta. Ennen kaikkea aitoa kiinnostusta erilailla oireilevien nuorten kanssa työskentelemiseen, kehittävää työotetta ja ymmärrystä lastensuojelun asiakkaiden osallisuudesta ja sen merkityksistä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn, joka mahdollistaa ammatillisen kasvusi. Pidämme hyvää huolta Heltti-työterveyshuollon kanssa terveydestäsi ja työhyvinvoinnistasi, vastaamme täydennyskoulutuksestasi sekä työnohjauksesta. Me Kalliolassa palkitsemme myös hyvin tehdystä työstä!

Työntekijät ovat meille arvokas pääoma ja siksi otamme huomioon työvuorosuunnittelussa mahdolliset toiveesi. Työsopimuksessa noudatetaan Yksityisen Sosiaalipalvelualan TES: ä. Palkka G23.

Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Nuorisokoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Myyrmäen keskustassa. Laita työhakemuksesi ansioluettelon kera mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 22.1.2021 osoitteeseen sirpa.raitanen@kalliola.fi.

Tiedustelut: Yksikön johtaja Sirpa Raitanen p. 050 460 5131

Ohjaaja palkataan heti kun sopiva työntekijä löytyy.

Haastattelut pidetään osoitteessa Ruukkukuja 5, 2.krs., 01600 Vantaa.