Milloin olet kohdannut viimeksi ihmisen spontaanisti arjen kiireiden keskellä? Milloin olet hymyillyt tuntemattomalle kadulla, vaihtanut naapurisi kanssa pari sanaa hississä tai silittänyt kanssamatkustajan koiraa bussissa? Ihmisillä on syvä tarve tulla kohdatuksi, myös arjen ohikiitävissä hetkissä.
Tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan 29,7 prosenttia suomalaisista kokee yksinäisyyttä. Osuus on kasvanut 8,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2018 vuoteen 2022. Osuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet, toiseksi eniten 16–24-vuotiaat.
Voi väittää, että jonkin tason yksinäisyys koskettaa miltei jokaista jossain elämänvaiheessa. Usein yksinäisyys muodostuu ongelmaksi niissä ryhmissä, jotka ovat valmiiksi vaarassa tippua yhteiskunnan ulkopuolelle. Näissä ryhmissä ja elämänvaiheissa kohtaamisten ja yhteenkuuluvuuden tunteen tarve korostuu – kuten myös paikkojen, jonne voi tulla ilman erityistä syytä tai kuluttamista. Parhaassa tapauksessa kohtaamispaikat luovat linkin eri ihmisryhmien kohtaamiselle eri väestöryhmistä, ikä- ja yhteiskuntaluokista.
Monelta osin kohtaamiset muodostuvat työ- tai opiskelupaikan, harrastusten ja jo olemassa olevien turvaverkkojen varaan. Miten vastaamme ihmisten tarpeeseen kohdata silloin, kun näitä valmiiksi luontaisia paikkoja kohdata ei jokaisen kohdalla ole? Missä on mahdollista kohdata muita ihmisiä silloin kun jää työelämän ulkopuolelle vailla turvaverkkoja?
Matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi voi muodostua myös puiston penkki, yhteinen piha tai kirjasto, paikka, johon ihmiset arjen ohikiitävissä hetkissä ajautuvat. Sen lisäksi kaipaamme niin kutsuttuja kolmansia tiloja, joissa pääsee osaksi yhteisöä ja osallistumaan tai jotka ei vaadi pitkään matkustamista tai ylimääräistä kuluttamista. Kolmannet tilat ja kohtaamispaikat vastaavat tarpeeseen tulla kohdatuksi ja madaltaa kynnystä osallistua, vaatimatta ylimääräistä kuluttamista.
Elämme yhä enemmän omissa kuplissamme algoritmien, elämäntyylien ja asuinalueiden rajaamina. Usein emme kohtaa ihmisiä, joiden elämä on erilaista kuin omamme. Kun eri taustoista tulevat ihmiset jakavat tilan, hetken tai keskustelun, syntyy ymmärrystä ja luottamusta. Kohtaamiset, joissa ei ole kyse asemasta, iästä tai kuluttamisesta, muistuttavat meitä siitä, että pohjimmiltaan etsimme kaikki samoja asioita: hyväksyntää, merkitystä ja yhteyttä. Kun mahdollistamme erilaisten ihmisten kohtaamisen, rakentaa se myös yhteiskuntarauhaa.
Yhteys ei ole vain yhteiskunnallinen kysymys, vaan myös inhimillinen. Jokainen meistä tarvitsee tukea ja turvaa selvitäksemme myrskyjen läpi.
Kenen tahansa elämä saattaa hetkessä kääntyä päälaelleen. Moni meistä kokee elämän myrskyjen ja toivottomuuden keskellä olevansa täysin yksin. Kun joku pysähtyy kuulemaan, kannustamaan ja kohtaamaan, keventää se edes hetkeksi taakkaa harteilta. Ideaalitilanteessa samassa veneessä olevilta saa myös vertaistukea.
Kyse ei aina ole syvempien ihmissuhteiden rakentumisesta, vaan niin kutsutuista arjen mikrokohtaamisista. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja nähdyksi tulemisesta laskee tutkitusti yksinäisyyttä. Suomalaistutkimuksen mukaan paikallisyhteisöön kuulumisen tunne on yhteydessä vähäisempään yksinäisyyden kokemukseen (Latikka ym. 2023). Yhteys toisiin lisää hyvinvointia, onnellisuutta, turvallisuutta ja merkityksellisyyden tunnetta.
Entä, jos jokainen meistä, arjen kiireiden keskellä, pysähtyisi kohtaamaan, auttamaan ja kuuntelemaan toisiamme? Olemaan enemmän läsnä, sydän auki vailla ennakkoluuloja. Aina se ei edes vaadi hymyä enempää.
Hugo Pylkkö
yhteisöohjaaja
naapuruustalo Mellari