Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Lastensuojelun nuorten sanataidetta esillä Mutterigalleriassa

Lastensuojelun nuorten sanataidetta esillä Mutterigalleriassa

Perjantaina 20.11.2020 vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Lapsen oikeuksien päivää ja Kalliolan lastensuojelun sadatta vuotta juhlistaaksemme pystytimme Katugalleria Mutteriin näyttelyn, jossa esitellään Kalliolan lastensuojelun nuorten sanataidetta. Näyttely on esillä Katugalleria Mutterissa 26.11.2020 saakka osoitteessa Kirstinkatu 14.

Kalliolan nuorisokodissa loka-marraskuussa 2020 järjestetyn sanataidetyöpajojen sarjan tavoitteena oli saada nuorten ääni kuuluviin heidän omien tekstiensä muodossa. Työpajaa veti räppäri Rauhatäti, eli Hanna Yli-Tepsa, joka on itse kirjoittanut rap-musiikkia vuodesta 2006 alkaen. Rauhatädin pedagoginen lähtökohta työpajalle oli ryhmäytyminen ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen, jonka kautta nuorten on helpompaa nähdä itsensä kirjoittajana ja antautua kirjoittamiselle, oli siitä aikaisempaa kokemusta tai ei.

Työpajatyöskentelyyn kuului läsnäolo-, reaktio- ja vuorovaikutusharjoituksia, joista siirryttiin lyhyisiin kirjoitustehtäviin. Lopulta nuoret tuottivat omaa tekstiä itselleen mielekkäästä aiheesta. Lisäksi työpajassa tehtiin tekstianalyysiä raplyriikasta ja runoudesta. Vaikka Rauhatädillä itsellään on tausta räpissä, annettiin nuorten työstää erilaisia tekstejä. Kalliolan vapaaehtoiset suunnittelivat ja pystyttivät Mutterigallerian näyttelyn nuorten tekstien pohjalta.

Rauhatädin mukaan lastensuojelun nuorilla voi usein olla rankkojakin asioita taustalla, minkä voi nähdä myös heidän tuottamistaan teksteistä. Rauhatäti haluaisi, että kun mediassa puhutaan ”ongelmanuorista” tai ”hatkanuorista”, nostettaisiin esiin myös sitä, että tällaisilla nuorilla on usein taustalla rankkoja kokemuksia. Työpajassa tuotetuissa teksteissä tulee rankalla tavalla esiin se, mistä nuorten ongelmat ovat lähtöisin. ”Ehkä mediassa pitäisi puhua enemmän siitä, miten perheitä ja lapsia voitaisiin auttaa”, kommentoi Rauhatäti.

Kalliolan lastensuojelutyön juuret ulottuvat 100 vuoden päähän. Työmme pohja on YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka juhlapäivää vietetään maailmanlaajuisesti 20.11.2020. Teemme Kalliolassa edelleen työtä sen eteen, että jokainen lapsi ja nuori voisi elää mahdollisimman hyvää elämää. Silloinkin, kun lapsi tai nuori on joutunut kokemaan laiminlyöntiä ja huonoa kohtelua, Kalliolan tavoitteena on edistää hänen terveyttään, itsekunnioitustaan ja ihmisarvoaan.