Yli 140 miljoonan eli 36 prosentin leikkaukset järjestöavustuksiin saavat kysymään, mikä arvo järjestöillä on? Mihin järjestöjä tarvitaan?
Suomen ensimmäiset järjestöt syntyivät 1800-luvun lopulla, jolloin yhteiskunta oli murroksessa. Hyvinvointivaltio oli vielä etäinen toive, mutta sen sijaan ajatus kansanvallasta eli demokratiasta oli nousussa. Kansanvallan jonkinlaisena ensimmäisenä asteena voidaan pitää järjestöjä, joiden avulla ihmiset pystyivät vaikuttamaan asioihin, joita viranomaiset eivät hoitaneet: köyhyyteen, sairauksiin, sivistykseen ja yhteisöllisyyteen. Järjestöjen kautta tavalliset kansalaiset saivat koottua voimansa ja äänensä kuuluviin.
Monet nykyiset palvelut ja oikeudet ovatkin saaneet alkunsa järjestöjen kehittämistä ratkaisuista. Järjestöt ovat edelleen rohkeita suunnannäyttäjiä: ne voivat kokeilla uutta julkisia palveluja notkeammin ja tarttua epäkohtiin ennakkoluulottomasti. Järjestöt ovat aina syntyneet tarpeesta – paikkamaan julkisen palvelun aukkoja, tukemaan ihmisiä kriiseissä ja luomaan toivoa, kun sitä tarvitaan.
Järjestöt myös vahvistavat demokratiaa. Ne uskaltavat katsoa sinne, minne muut eivät ja antavat äänen sitä tarvitseville. Järjestöt voivat saada kansalaiset mukaan edistämään tärkeinä pidettyjä asioita. Ne lisäävät vuoropuhelua, valvovat vallankäyttöä ja varustavat kansalaisia tarvittavilla taidoilla ja tiedoilla.
Ilman järjestöjä moni innovaatio olisi jäänyt syntymättä ja moni ihminen jäänyt ilman apua.
Entä Kalliolan Setlementti?
Kalliolan Setlementti sai alkunsa järjestönä jo vuonna 1919, jolloin Suomi oli jakaantunut sisällissodan jälkeen kahtia ja kaupunkeihin oli syntynyt köyhiä työläiskortteleita. Kalliolan perustajat halusivat rakentaa siltoja erilaisten ihmisten välille ja tarjota uusia mahdollisuuksia sitä tarvitseville. Alusta asti Kalliolan tehtävä on ollut purkaa eriarvoisuutta koulutuksen, yhteisöllisyyden ja kansalaistoiminnan voimin. Sadan vuoden aikana Kalliola, kuten yhteiskuntakin, on muuttunut, mutta toiminnan ydin on pysynyt samana: eriarvoisuutta torjutaan monipuolisesti siellä, missä sitä tarvitaan.
Yksi hyvin eriarvoisessa asemassa ja yhteiskunnan reunamilla olevista ryhmistä on päihde- ja rikostaustaiset ihmiset. Vuonna 2024 Kalliola kuntoutti yli sata rikos- ja päihdetaustaista ihmistä, jotka olivat istuneet keskimäärin 6,6 vuotta vankilassa sekä eläneet sitä ennen kymmeniä vuosia päihde- ja rikosmaailmassa. Kuten vankilavuosista voi päätellä, ei uusintarikollisuus vähene rankaisemalla, minkä lisäksi rikollisuus aiheuttaa vuosittain arviolta 1,9 miljardin euron kustannukset. Kuntoutuksessa se on kuitenkin mahdollista ja huomattavasti halvempaa: yhden vankilavuoden hinnalla (noin 100 000 euroa) voidaan kuntouttaa jopa 40 ihmistä. Silti leikkaukset uhkaavat myös rikos- ja päihdetaustaisten kuntoutusta.
Koska koulutus on yksi eriarvoisuutta torjumista tekijöistä, tukee Kalliola myös elinikäistä oppimista. Kansalaisopisto tavoittaa vuosittain tuhansia opiskelijoita tukien osaamisen kehittymistä, hyvinvointia ja aktiivista kansalaisuutta. Taideaineiden, liikunnan ja kielen opetuksen lisäksi se opettaa perustaitoja sadoille koulutuksellisesti aliedustetuille ryhmille, kuten maahanmuuttajille sekä rikos- ja päihdetaustaisille.
Eriarvoisuus ei poistu itsestään, vaan sen vähentämiseen tarvitaan yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Naapuruustalot ja sovittelutoiminta luovat paikkoja, joissa ihmiset voivat kohdata, keskustella ja ratkoa ristiriitoja yhdessä. Vuonna 2024 naapuruustaloissa kirjattiin yli 10 000 käyntiä ja sovittelussa yli 800 sovittelualoitetta. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa puolestaan mahdollisuuden kansalaisille antaa aikaansa ja osaamistaan muiden hyväksi.
Joku voisi kysyä, että miksi Kalliola ei keskity vain yhteen aiheeseen. Vastaus on yksinkertainen: eriarvoisuuden torjumiseen ei ole vain yhtä ratkaisua. Monialajärjestönä Kalliolassa on monipuolista asiantuntijuutta ja tukea, ja kaikki yhdeltä luukulta.
Mikä on järjestöjen asema nykyään?
Elämme ajassa, jossa eriarvoisuus syvenee. Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 –raportin mukaan suomalaisten hyvinvointi on romahtanut 2020-luvulla, ja ihmisten sosiaalinen liikkuvuus on heikentynyt. Kansalaispulssi 2025 -kyselyn mukaan suomalaisten kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on laskenut vuodesta 2020 alkaen. Yksilötasolla eriarvoistuminen kaventaa osallisuutta, luo turvattomuutta, voi johtaa polarisaatioon ja uhkaa yhteiskuntarauhaa.
Siksi tarvitsemme järjestöjä ja siksi tarvitsemme Kalliolan Setlementtiä. Me kiritämme, vaadimme, otamme koppia, kun turvaverkot pettävät ja avaamme uusia mahdollisuuksia. Järjestöt ennaltaehkäisevät pahoinvointia ja syrjäytymistä hyvin pienillä resursseilla, ja tuovat suoria säästöjä yhteiskunnalle. Päätetyt yli kolmanneksen leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöihin supistavat, jopa lopettavat toimintoja, lisäävät inhimillistä kärsimystä ja kohdistavat lisäpaineita jo valmiiksi kuormittuneille hyvinvointialueille.
Kun puhumme järjestöistä, emme puhu vain palveluista tai hankkeista. Puhumme ihmisistä, kohtaamisista ja mahdollisuudesta rakentaa yhdessä parempaa yhteiskuntaa.