Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Ruosteisen metallin keskellä kasvaa vihreä verso.

Kohti päihteetöntä ja rikoksetonta elämää

Kajari on rikos- ja päihdetaustaisille tarkoitettu maksuton avopäihdekuntoutus, jossa huomioidaan jokaisen omat yksilölliset tavoitteet.

Kajarin kohderyhmä ja toiminta

Kohderyhmänä ovat täysi-ikäiset varsinaissuomalaiset rikos- ja päihdetaustaiset henkilöt iästä, sukupuolesta tai rikostaustasta riippumatta. Kuntoutukseen voi osallistua esimerkiksi valvotusta koevapaudesta käsin, osana yhdyskuntaseuraamuksia tai kuntoutuksessa voi aloittaa suoraan vapaudesta.

Kuntoutusta tarjotaan ryhmä- ja yksilömuotoisesti Turussa. Ryhmämuotoinen kuntoutus tapahtuu pienryhmissä ja ryhmissä käsitellään kokonaisvaltaisesti elämän eri osa-alueita muun muassa kriminogeenisten tekijöiden pohjalta. Yksilömuotoinen kuntoutus huomioi yksilölliset tarpeet ja voi pitää sisällään esimerkiksi keskustelut, palveluohjauksen sekä verkosto- ja/tai perhe- ja läheistyön. Tarpeen mukaan voi osallistua myös pelkkään yksilökuntoutukseen.

Kädet kirjoittavat kannettavan tietokoneen näppäimistöllä.

Hakeutuminen Kajariin

Kuntoutus toimii nonstop-periaatteella, jolloin kuntoutuksessa voi aloittaa missä vaiheessa tahansa edellytysten täyttyessä ja kuntoutuksessa ollessa tilaa. Kuntoutukseen hakeudutaan täyttämällä hakemuslomake ja toimittamalla se hakemuksessa olevien ohjeiden mukaisesti Kajarin työntekijöille.

Lataa hakemuslomake

Yhteystiedot

Postiosoite: Ruissalontie 12C, 20200 Turku
Käyntiosoite: Ruissalontie 12C, 20200 Turku

Vastaava hankekoordinaattori Outi Rintala
outi.rintala@kalliola.fi tai p. 050 449 9459

Hankekoordinaattori Ilona Kuustonen
ilona.kuustonen@kalliola.fi tai p. 050 448 4973

Kokemusasiantuntija Markku Rissanen
markku.rissanen@kalliola.fi tai p. 050 472 4711