Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Valkoinen ja keltainen puutalo.
Etusivu / Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Yhteiskunnallinen Yritys -merkin Kalliolan Klinikka Oy:lle

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Yhteiskunnallinen Yritys -merkin Kalliolan Klinikka Oy:lle

Nurmijärvellä toimivalle Kalliolan Klinikka Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Kalliolan Klinikka Oy tuottaa päihde- ja riippuvuussairauksien avo- ja laitosmuotoista kuntoutusta. Asiakkaaksi sopivat kaikki henkilöt, joille päihteidenkäyttö tai toiminnalliset riippuvuudet kuten peliriippuvuus ovat muodostuneet ongelmaksi – joko omasta, läheisen tai työnantajan mielestä. Kalliolan Klinikalla on toteutettu kuntoutusta Minnesota-malliin perustuvan Myllyhoidon avulla jo 40-vuoden ajan. Kalliolan Klinikka Oy:n omistaa Kalliolan Setlementti ry ja yhdessä ne muodostavat Kalliola-konsernin.

Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

– Me Kalliolan Klinikalla olemme ylpeitä siitä, että meille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena pitkästä ja arvokkaasta työstämme päihde- ja riippuvuussairauksien asiantuntijana ja palveluntuottajana. Haluamme olla jatkossakin mukana luomassa yhteiskuntaa, jossa päihderiippuvuuteen tai muihin haitallisiin riippuvuuksiin sairastuneet ja heidän läheisensä saavat apua. Kalliolan Klinikalla arvot ovat kaiken toimintamme lähtökohta. Arvopohjamme onkin säilynyt samana, vaikka toiminta ja palvelut ovat uudistuneet. Arjen työtämme ohjaavat arvot on määritelty iloksi, reiluudeksi ja luottamukseksi, kertoo liiketoimintajohtaja Amanda Tammivirta.

– Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset tekevät yhteiskunnallista hyvää oman liiketoimintansa avulla. Kalliolan Klinikka Oy tekee tärkeää työtä merkittävällä kokemuksella riippuvuuksien hoidosta. Kalliolan Klinikan tekemä työ hyödyttää koko yhteiskuntaa, toteaa markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

Lisätietoja

Heidi Nygren, toimitusjohtaja, Kalliola-konserni, heidi.nygren@kalliola.fi p. 050 312 4373

Amanda Tammivirta, liiketoimintajohtaja, Kalliolan Klinikka Oy, amanda.tammivirta@kalliola.fi, p. 050 448 8046

Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalaisen Työn Liitto, niina.ollikka@suomalainentyo.fi, p. 040 674 8773

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi. Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Sen tehtävänä on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Kalliolan Klinikka Oy on 40-vuoden ajan toiminut Myllyhoitoon pohjaava päihde- ja riippuvuussairauksien hoitamiseen erikoistunut toimija Nurmijärvellä. www.klinikka.kalliola.fi