Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Vapaaehtoisena Kalliolassa: Oscar Mendez Fernandez

Vapaaehtoisena Kalliolassa: Oscar Mendez Fernandez

Kuka olet? Mitä teet Kalliolassa?

Minun nimeni on Oscar Mendez Fernandez ja olen nyt viimeisen 9 vuoden ajan toiminut vapaaehtoisena Kalliolassa, Naapuruustalo Matinkylässä. Ohjaan ryhmiä, joissa autan ihmisiä nykyteknologian kanssa. Autan ihmisiä käyttämään ja ymmärtämään eri laitteita.

Miksi haluat olla mukana vapaaehtoistoiminnassa?

Haluan auttaa ihmisiä.

Mitä olet itse saanut vapaaehtoistoiminnasta?

Minun itsetuntoni on kasvanut todella paljon. Se, kuka minä olin vuonna 2012, on aivan eri henkilö kuin se, kuka minä olen nyt vuonna 2021.

Minulla on pitkä kokemus koulukiusaamisesta ja siitä selviytymisestä. Se on yksi syy, miksi vapaaehtoisena toimiminen on ollut minulle niin tärkeää. Naapuruustalo Matinkylässä olen ehkä ensimmäisen kerran elämässäni tuntenut, että kuulun johonkin, olen osa jotain tärkeää ja minua arvostetaan omana itsenäni. Olen myös ammatillisessa mielessä saanut suuntaa elämääni, sillä haluaisin kouluttautua kokemusasiantuntijaksi. Siten voisin kääntää negatiiviset kokemukseni voimavaraksi ja kyvyksi auttaa muita.

Mieleenpainuvin hetki?

Ei ole yhtä hetkeä, joka olisi ylitse muiden, mutta ihmisten kiitollisuus on aina kivaa.

Parasta Kalliolassa?

Parasta Kalliolassa on se, että sen toiminnassa ei ole mukana uskontoa tai politiikkaa.

Miten korona on vaikuttanut vapaaehtoisuuteesi?

En ole pystynyt pitämään kasvokkaisia ryhmätapaamisia korona-aikaan. Opetustani auttaa paljon, jos ihmiset voivat tulla paikan päälle, mutta järjestän myös virtuaalisia ryhmiä. Lisäksi olen nyt toiminut viikoittain vapaaehtoisena ylläpitäjänä Kalliolan Kohtaamischatissa, joka on perustettu mahdollistamaan ihmisten kohtaaminen poikkeusoloissa.

Lopputerveiset:

Sitten kun korona on historiaa, meidän pitää järjestää ”Saa jälleen halata” -juhlat, koska itse ikävöin halaamista.

Haluatko mukaan vapaaehtoistoimintaan? Lue lisää…