Huom! Kohtaamischat suljettiin toukokuun lopussa asukastilojemme avautuessa.
Suomen hallituksen asettamat rajoitteet vaikuttavat meidän kaikkien arkeen ja toistaiseksi myös asukastalojemme toiminta on keskeytetty 13.4 saakka. Kalliolassa toimintamme on koko sen historiansa ajan perustunut ihmisten kohtaamiseen sen voimauttavaan vaikutukseen. Asukastalojen toiminnan keskeyttäminen jättää monet jo ennestään yksinäiset ja vaikeissa elämäntilanteissa olevat ihmiset ilman tukiverkkoa. Kehitämme ja kokeilemmekin parhaillaan toisenlaisia tapoja olla läsnä ihmisten arjessa.
Olemme langan päässä
Tilanne on meille kaikille uusi. Ethän epäröi soittaa jos tunnet itsesi yksinäiseksi, tarvitset apua kaupassa käyntiin tai vaikka viranomaisten kanssa asiointiin. Työntekijämme ovat tavoitettavissa puhelimitse arkisin päiväsaikaan. Yhteystiedot löytyvät tämän uutisen lopusta.
Kohtaamischat – asukastalo nyt verkossa
Kalliola on avannut virtuaalisen asukastalon, kohtaamischatin. Siellä voit kirjoittamalla olla yhteydessä muiden kaupunkilaisten kanssa ja tavata Kalliolan työntekijöitä videoyhteyden avulla. Chat on helppokäyttöinen ja osallistumiseen tarvitset internet-yhteyden ja tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin.
Chat on kaikille avoin. Se on auki ma–pe klo 10–14. Chatissa on mukana moderaattori, joka valvoo, että keskustelu pysyy kaikille turvallisena ja sitä käydään rakentavassa hengessä.
Asukastalojen työntekijöiden yhteystiedot
Pasilan asukastalo, Helsinki
- Marja-Leena: 050 3666 584, marja-leena.haaksluoto@kalliola.fi
- Khadijo: 050 375 0959 khadijo.warsame@kalliola.fi,
- Maija: 050 382 9818, maija.pulkkinen@kalliola.fi
Matinkylän asukastalo Kylämaja, Espoo
- Minna: minna.miettinen@kalliola.fi, puh. 045 7733 0302
- Annastiina: annastiina.ylistalo@kalliola.fi, puh. 045 7732 4744
- Mohamed: mohamed.ghonam@kalliola.fi, puh. 050 4670 660
- Timo: timo.lehto@kalliola.fi, puh. 050 430 3112
Kohtaamispaikka Askel, Espoo
- Irene: irene.ponkala@kalliola.fi, puh. 040 700 6141
- Anne: anne.arkonaho@kalliola.fi, puh. 518 2667