Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Keppihevosen neulomista
Etusivu / Avoin vapaaehtoistehtävä: neulontanurkan ohjaajaksi Pasilaan

Avoin vapaaehtoistehtävä: neulontanurkan ohjaajaksi Pasilaan

Kalliolan Naapuruustalo Pasila on saanut lahjoituksena ison kasan villalankoja ja kävijöiden toiveesta talossa toteutetaan yhteinen neulomisprojekti loppuvuoden aikana. Ajatuksena on, että kävijät voisivat neuloa naapuruustalolla esimerkiksi sukkia, lapasia tai pipoja niitä tarvitseville, tai porukka voisi toteuttaa yhdessä esim. isomman tilkkutäkin.

Projektin tueksi naapuruustalon olohuoneeseen pistetään pystyyn yhteinen neulontanurkka, jossa voi käydä neulomassa aina silloin kun haluaa – ja myös jättää keskeneräisen työn jollekin muulle jatkettavaksi. Nyt etsimme innokasta käsityöharrastajaa, joka voisi kerran viikossa vierailla neulontanurkassa innostamassa kävijöitä ja ohjaamassa yhteistä neulontahetkeä!

Jos tämä kuulostaa sinun jutultasi, olethan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin Eveliinaan: eveliina.pasanen@kalliola.fi tai 050 324 5025. Kerron mielelläni tehtävästä lisää!