Osallistuin muutama viikko sitten varsin antoisaan seminaariin. Kaksipäiväinen, maksuton tilaisuus pidettiin uudessa keskustakirjastossa Oodissa ja järjestävänä tahona oli vapaaehtoisvoimin toimiva Humaania päihdepolitiikkaa ry. Seminaariohjelma oli vetovoimainen: puhujina oli niin poliittisia vaikuttajia, tutkijoita kuin päihdealan järjestöjen edustajia Suomesta ja ulkomailta. Puhujilla oli hyvin erilaisista taustoistaan huolimatta harvinaisen yksimielinen johtoajatus siitä, että Suomen päihdepolitiikkaa on muutettava kestävämpään ja toimivampaan suuntaan. Tähän teesiin on jo tutkimustiedonkin valossa helppo yhtyä.
Tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen ja kehittämispäällikkö Tuukka Tammi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Päihteet ja riippuvuudet -yksiköstä kirjoittivat viime talvena vilkasta keskustelua herättäneen blogin, jossa he puhuivat huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumisen puolesta. Samaa tavoitetta tukee myös mm. Maailman terveysjärjestö WHO.
Suomalaisessa huumepolitiikassa on noudatettu niin sanottua kahden raiteen mallia, missä rikosoikeudellisia keinoja painotetaan huumehaittojen vähentämisen rinnalla.
Monen seminaarissa puhuneen asiantuntijan mielestä nykyinen malli kuitenkin osaltaan lisää haittoja, kun rangaistavuus leimaa käyttäjän rikolliseksi.
Päihdetyön ammattilaisena olen nähnyt, kuinka pitkä tie päihderiippuvuudesta kärsivällä henkilöllä on kuljettavanaan toipumisen matkalla. Avun piiriin hakeutuminen ei ole helppoa, ja päihteidenkäytöstä puhumisen kynnystä nostaa rangaistuksen ja stigmatisoitumisen pelko. Toimivampia keinoja käyttäjien auttamiseksi on kehitettävä jo jälleen kasvussa olevien huumekuolemien ja HIV-tartuntojenkin vähentämiseksi. On hyvä kuitenkin ymmärtää, ettei kaikki päihteidenkäyttö johda riippuvuuteen tai elämänhallinnan menettämiseen. Silti 24 prosenttia suomalaisista on syyllistynyt rikokseen, koska he ovat kokeilleet ainakin kerran elämässään jotakin laitonta huumausainetta. 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä osuus on 45%.
Laittomista päihteistä – tai edes alkoholista – keskustelu on harvoin arvoneutraalia. Niin päättäjien, päihdetyön asiantuntijoiden kuin tavallisten kansalaistenkin näkökulmat saattavat erota toisistaan valtavasti.
Toki on kiistatonta, että kyseessä on hyvin monisyinen ilmiö, jonka ratkaisuksi tuskin on olemassakaan yhtä oikeaa totuutta. Toivoisin kuitenkin, että aika olisi kypsä avoimelle, ajantasaiseen tietoon perustuvalle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Tämä seminaari antoi rohkeaa esimerkkiä siitä.
Kuva: Unsplash, Miko Guziuk
