Sosionomi-opiskelija Jyri Varis suoritti harjoittelunsa Naapuruustalo Pasilassa ja työllistyi sinne yhteisökoordinaattoriksi. Lue Jyrin mietteitä harjoittelusta ja työskentelystä Naapuruustalolla.
Kuka olet ja missä olit harjoittelussa?
Olen Jyri Varis, viime syksynä sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistunut ex-opiskelija. Olen ollut Naapuruustalo Pasilassa harjoittelussa opiskelujeni aikana kaksi kertaa, mikä kertoo omaa kieltään siitä, kuinka hyvin olen Kalliolassa viihtynyt. Molemmat harjoittelut ovat myös johtaneet työllistymiseen Naapuruustalolle, joten kiintymyssuhde on kaikesta päätellen ollut molemminpuolista.
Ensisysäys siihen, että hain ensi kerran Naapuruustalo Pasilaan harjoitteluun syntyi silloisen vastaavan koordinaattorin Marja-Leena Haaksluodon esiteltyä Naapuruustalon toimintaa erään kurssimme yhteydessä. Olin niin vaikuttunut kuulemastani, että koin Naapuruustalojen yhteisöllisyyttä edistävän asukastalotoiminnan heti omakseni.
Mitä kaikkea pääsit tekemään?
Ensimmäisessä harjoittelussani vuonna 2021 keskityin asiakastyöhön. Pääsin monipuolisesti työskentelemään omalla persoonallani mm. erilaisissa ryhmänohjaustehtävissä sekä auttamaan ihmisiä, jotka painiskelivat erilaisten byrokraattisten ja digitaalisten haasteiden parissa. Ryhmänohjaustehtävät tuntuivat aluksi hirvittävän jännittäviltä, mutta Naapuruustalon kävijöiden ja työntekijöiden luoma rohkaiseva ilmapiiri ja onnistumisen elämykset rikkoivat tämän jään nopeasti.
Toisen, ja opintojeni viimeisen, harjoitteluni suoritin Naapuruustalo Pasilassa vuoden 2023 syksyllä. Tämän harjoittelun fokuksena oli kehittämistyö. Harjoittelutehtävänäni kehitin Naapuruustalolle heidän jo aiemmin aloittamaan jalkautuvaan työhön perustuvan jalkautumisen mallin, joka toimisi Naapuruustalolla jatkossa toteutettavan jalkautuvan työn ohjenuorana tehden siitä systemaattisempaa ja vähemmän henkilökunnan vaihtuvuudesta riippuvaista.
Mitä harjoittelu Kalliolassa antoi sinulle?
Kuten mainitsin aiemmin, harjoittelut poikivat minulle ensimmäiset alan työpaikat! Työllistymisen lisäksi harjoittelut Naapuruustalo Pasilassa lisäsivät paitsi ammatillista osaamistani, myös ammatti-identiteettiäni. Opiskelujeni alussa minulla ei nimittäin ollut selkeää tulevaisuuden näkymää siitä, minkälaisten sosiaalialan tehtävien kanssa haluaisin työskennellä valmistuttuani. Ensimmäisestä harjoittelustani lähtien minulle on selkiytynyt, että haluan ainakin lähitulevaisuudessa työskennellä tehtävissä, jossa pääsen edistämään alueellista yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä tukea maahan muuttaneita henkilöitä heidän kotoutumisen prosessissaan. Kalliolassa pääsin kokeilemaan erilaisia asioita ja haastamaan itseäni turvallisessa ympäristössä. Suosittelen kaikille sosionomi- tai yhteisöpedagogiopiskelijoille Naapuruustaloja harjoittelupaikaksi, koska ne ovat ihan mahtavia paikkoja oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja omien vahvuusalueiden löytämiseen!
Mitä harjoittelun jälkeen?
Harjoittelun päätyttyä valmistuin sosionomiksi ja sain ilokseni jatkaa Naapuruustalo Pasilassa määräaikaisena yhteisökoordinaattorina. Työtehtäviini kuuluu Naapuruustalon arjen pyörittäminen yhdessä kahden koordinaattorikollegani kanssa. Tähän pyöritykseen kuuluu kävijöiden kanssa jutustelua, kotoutumiskoulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevien harjoittelijoidemme ohjaamista ja kahvilatoiminnan ja ryhmätoimintojemme organisoimista. Tämän lisäksi vastaan Naapuruustalomme viestinnästä, alueellisesta verkostotyöstä, vapaaehtoistyöntekijöidemme koordinoinnista, yhteistyökuvioista korkeakoulujen kanssa ja jatkan harjoittelusta tuttua jalkautuvaa työtä ja sen kehittämistä. Työ Naapuruustalolla on sopivalla tavalla haastavaa, mutta ennen kaikkea kivaa ja innostavaa!
Parasta työssä on kivat työkaverit ja ne hetket, kun näen kävijöidemme innostuvan toteuttamastamme toiminnasta. Erityisiä onnistumisen kokemuksia saan, kun huomaan erilaisista taustoista tulevien henkilöiden löytävän toisensa ja uusien merkityksellisten ihmissuhteiden syntyessä. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta toivon voivani jatkossakin tehdä vaikuttavaa naapurustotyötä!