Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Kokemusasiantuntijan kanssa työskentely antaa arvokasta tietoa

Kokemusasiantuntijan kanssa työskentely antaa arvokasta tietoa

Riippuvuuspsykiatrialla työskennellessäni mietin useita kertoja, miten voin samaistua potilaan tilanteeseen, kun en ole itse sitä koskaan kokenut? Kuinka usein olisinkaan tarvinnut kokemusasiantuntijan apua erinäisissä tilanteissa.

Aloitin syyskuussa 2023 työskentelemään Kalliolassa Kajari-avokuntoutuksessa, joka on tarkoitettu varsinaissuomalaisille rikos- ja päihdetaustaisille.  Sain ensimmäistä kertaa työkaverikseni kokemusasiantuntijan. Olin innoissani siitä, että pääsen vihdoin työskentelemään työntekijän kanssa, joka pystyy tarjoamaan itsessään asiakkaille vertaistukea mutta myös kokemuspohjaansa ja ajatuksiaan minulle.

”Kokemusasiantuntijat kehittävät palveluita paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, lisäävät ihmisten ymmärrystä, muuttavat asenteita ja antavat toivoa muille samaa kokeneille” kertoo Wikipedia. Olen asiasta täysin samaa mieltä: päihderiippuvuudesta kärsivien asiakkaiden on usein vaikeaa kohdata viranomaisia tai päihdetyöntekijöitä. Avun pyytäminen saattaa tuntua nöyryyttävältä tai häpeä voi kasvaa liian suureksi. Kun ensitapaamisella on mukana kokemusasiantuntija, joka on joskus ollut samassa tilanteessa, avun vastaanottaminen saattaa olla helpompaa.

Parhaassa mahdollisessa tilanteessa asiakas saa kokemusasiantuntijalta tukea ja toivoa. Asiakas saattaa ajatella, että omakin toipuminen on mahdollista, koska kokemusasiantuntijakin on siihen pystynyt.

Asiakkailla on yksilöllisiä tarpeita, joten on tärkeää arvioida missä vaiheessa asiakas hyötyy kokemusasiantuntijan tuesta ja missä vaiheessa ammattihenkilön. Tämän vuoksi molempien – kokemusasiantuntijan ja päihdetyöntekijän läsnäolo hoidossa on tärkeää.

Usein päihdehoidossa saatetaan vedota asiakkaan motivaation puutteeseen. Hoitoa tai kuntoutusta ei jatketa, jos arvioidaan asiakkaan motivaation olevan huono. ”Motivaatio ei ole staattinen ominaisuus vaan se vaihtelee. Työntekijöiden ja asiakkaan välinen vuorovaikutus vaikuttaa motivaatioon niin hyvässä kuin pahassa. Kokemusasiantuntijan kanssa työskentely saattaa lisätä ymmärrystä asiakkaan tilanteesta ja täten vaikuttaa positiivisesti vuorovaikutukseen ja motivaatioon.  Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kanssa työskentelevien tulisi pystyä muokkaamaan omaa vuorovaikutustaan niin että se edistäisi ja vahvistaisi asiakkaan sisäistä motivaatiota, helpottaisi sitoutumista hoitoon ja edistäisi tavoitteiden saavuttamista.”

Kokemusasiantuntijoiden avulla ammattilaisten on helpompi lisätä omaa ymmärrystään riippuvuussairautta kohtaan. Kokemusasiantuntijan avulla on myös helpompi antaa asiakkaalle kokemus kohdatuksi tulemisesta. Tämä saattaa vaikuttaa myöhemmin siihen, miten hän vastaanottaa tai suhtautuu annettuun apuun.

Työskentely kokemusasiantuntijan kanssa avartaa omaa mielenmaisemaa ja antaa uusia näkökulmia tilanteeseen. Tämä kirjoitus on siis kiitos- ja kunnianosoitus kaikille kokemusasiantuntijoille. Kiitos, kun olette tukenamme, tekemässä arvokasta työtä.

 

KIRJOITTANUT

Ilona Kuustonen, Kajari 

Ilona työskentelee Turussa rikostaustaisille suunnattussa Kajari-avokuntoutuksessa hankekoordniaattorina.

Lähteet:Koski-Jännes Anja Kohti muutosta: motivointimenetelmiä päihde- ja käyttäytymisongelmiin 

Artikkelin kuvassa Kajarin kokemusasiantuntija Markku Rissanen ja hankekordinaattori Ilona Kuustonen