Kalliolan Naapurituottajat-toiminnassa järjestetään tapahtumatuotannon valmennusta ja tuotetaan erilaisia kulttuuritapahtumia Kalliolan setlementtitalolla ja sen lähiympäristössä. Naapurituottajat on STEA-rahoitteinen hanke (2019-2021), ja sen keskiössä on osallistujien aktiivisen toimijuuden, oppimisen ja hyvinvoinnin lisääminen tapahtumatuotannon avulla. Syksyn 2020 valmennuksen päättötapahtuma Kallioland järjestettiin marraskuussa, ja se keräsi yli 200 ihmistä rajoituksin livenä ja maksuttoman livestreamin välityksellä lasten oikeuksien teeman ääreen kokemaan kuva- ja sanataidetta sekä musiikkia.
Naapurituottajien vastaava tuottaja Oili Paaskoski ja lapsuuden majaa kuvaavan installaation tapahtumaan toteuttanut kuvataiteilija Emilia Linnavuori kertovat tässä vuoropuhelussa siitä, millaista on tehdä tapahtumaa ja sen yhtä osaa koronakriisin keskellä, osana Naapurituottajat-yhteisöä.
Oili: Naapurituottajissa kohtaamme ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä yhteisöä ja rohkeaa tekemisen meininkiä. Kolme kuukautta kestävä tapahtumatuotannon koulutus sisältää monipuolisesti erilaisia osa-alueita aina markkinoinnista projektinhallintaan ja graafisesta suunnittelusta verkostoitumiseen. Valmennus on suunnattu päihderiippuvuuksiin ja mielenterveyteen liittyviä haasteita kokeneille, työmarkkinoiden ulkopuolella oleville ihmisille. Yläikärajaa täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen tai muita erityisiä kriteerejä mukaan pääsemiseksi ei ole – toimintaan osallistuu ihmisiä nuorista eläkeläisiin, erilaisista taustoista ja elämänvaiheista.
Hyvin keskeistä toiminnassa on se, että ajatukset itsestä ”sairaana” tai ”kuntoutujana” voi heittää hetkellisesti romukoppaan.
On helppoa ajatella, että ei pysty tai ole oikeutettu tiettyihin asioihin, koska oma toipumismatka on vielä kesken. Naapurituottajissa näkyy kuitenkin parhaimmillaan se, että kun alkaa rohkeasti vain tehdä asioita, jotka itseä kiinnostavat ja keskittyy työskentelyyn yhdessä muiden kanssa, huomaa sittenkin olevansa hyvä ja osaava jo tässä hetkessä. Keskiössä on positiivinen tulevaisuuteen suuntautuminen, kasvun mielentila, jossa ei jäädä kiinni siihen mitä omassa elämässä on joskus aikaisemmin tapahtunut.
Kun alkaa rohkeasti vain tehdä asioita jotka itseä kiinnostavat ja keskittyy työskentelyyn yhdessä muiden kanssa, huomaa sittenkin olevansa hyvä ja osaava jo tässä hetkessä.
Emilia: Naapurituottajien toiminta ja oma näkökulmani taidetyöskentelyn ohjaukseen perustuvat samanlaiseen arvopohjaan. Lähestyn taiteellista työskentelyä pitkälti sen hyvinvointia lisäävien aspektien kautta.
Tekeminen voi parhaimmillaan luoda yhteyden itseen ja toisiin ihmisiin. Se tuo oivalluksia, kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, itsetuntemusta ja -varmuutta sekä positiivisia onnistumisen kokemuksia. Luovuus on osa ihmisen synnynnäisiä kykyjä ja oleellista onkin, mitä tekeminen voi tekijälleen antaa, eikä se, mitä jo valmiiksi osaa. Ryhmälähtöisen taidetoiminnan avulla on mahdollista astua ulos ahtaista narratiiveista ja määrittelyistä, kohdata toiset siinä hetkessä sellaisina kuin he ovat.
Tärkeintä on utelias asenne ja yhdessä tekeminen.
Oili: Itse olen monia tapahtumia järjestäneenä saanut huomata joka kerta sen, että tekemisen ympärille syntyy yhteisö, josta jää monia ihmisiä omaan elämään projektin päättymisen jälkeenkin. Kokemusta löytyy myös siitä, että tapahtumia tehdessä joutuu ongelmatilanteisiin, joihin löytyy ratkaisu vain silloin, kun turvautuu toisiin ja lähtee ennakkoluulottomasti pyrkimään eteenpäin. Tätä pyrin välittämään ihmisille ensimmäisestä naapurituottajien valmennuskerrasta lähtien. Haluan, että yhteiskunnassa on enemmän iloa kuin surua ja myötätuntoa enemmän kuin häpeää.
Ryhmälähtöisen taidetoiminnan avulla on mahdollista astua ulos ahtaista narratiiveista ja määrittelyistä, kohdata toiset siinä hetkessä sellaisina kuin he ovat.
Emilia: Maja syntyi kuudella työskentelykerralla Kalliolandin tuotannossa mukana olleiden naapurituottajien kanssa. Majan pohjamateriaaleina käytettiin erilaisia tekstiilejä ja matonkuteilla rakensimme hapsumaista kattoa. Lopuksi somistimme majaa vielä paperilehdillä, joissa oli akryyliväreillä toteutettua monotypiaa. Ohjaajana olin suunnitellut kuuden työpajakerran rakenteen etukäteen ja päättänyt tekniikat, joilla maja toteutettaisiin. Minulla oli myös suuntaa antava ajatus siitä, miltä maja tulisi näyttämään, jotta visio installaatiosta olisi kaikilla tekijöillä samanlainen. Rajaus valinnoissa on oleellista, jotta luovuutta ja tulkinnanvaraa voi syntyä.
Tekeminen yhdessä toisten kanssa oli työpajan oleellinen ja erottamaton osa. Ryhmässä tehden ja keskustellen installaatiosta muodostui juuri tekijöidensä näköinen kokonaisuus. Innostus tekemiseen poiki lisää ideoita ja pienimpiinkin kysymysmerkkinä näyttäytyviin kohtiin oli jo jollain osallistujalla toimiva ratkaisuehdotus. Into, inspiraatio ja oman sekä toisten kädenjäljen näkeminen lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja empatiaa ryhmäläisten välille. Maja herätti kotoisuudellaan myös iloa setlementtitalon kävijöille.
Oili: Syksyn 2020 Kalliolandissa oli teemana leikki ja lasten oikeudet. Koska olemme koronavirusepidemian kourissa, ajauduin miettimään, mitä muuta voisimme tehdä, kun työpajoja tai konsertteja ei samassa mittakaavassa ollut mahdollista järjestää. Pitkään minua oli kiehtonut ajatus lapsuuden majaleikkien tuomisesta takaisin; ne hetket, kun haluaa vain paeta todellisuutta omaan tilaan ja laittaa lapsuudenkodin tuolit ja peitot keskelle olohuoneen lattiaa. Korona-aikana oman turvallisen paikan luominen oli tullut itselleni yhä tärkeämmäksi. Miksei se voisi olla tärkeää naapurituottajille ja setlementtitalossa kävijöillekin, mietin kävellessäni Sturenkatu 11:n alakerrassa.
Tässä tilassa, keskellä vilkasliikenteistä Helsinkiä, voisi olla maja vastauksena kaupungistumisen aiheuttamalle juurettomuudelle ja osattomuudelle.
Emilia: Työpajamme sisälsi useita eri vaiheita ja metodeja. Pehmeää materiaalia, kuten matonkudetta ja pohjana käytettyjä tekstiilejä, on helppoa ja meditatiivista työstää. Samalla on kuitenkin myös mahdollista saada näkyviin oma esteettinen näkökulma, joka loppujen lopuksi yhdistyy työryhmän yhteiseksi visuaaliseksi ilmeeksi. Majan ripustaminen ja sen kokonaisvaltainen somistaminen olivat osa yhteistä prosessia. Halusimme saada myös tapahtumassa kävijät mukaan majan luomisprosessiin – näin syntyivät paperilehdet, joihin sai kirjoittaa viestejä toisille kävijöille.
Oili: Osallistujat saivat majan rakentamisesta kykyä nähdä kokonaisuuden – sen kun jokin rakentuu alusta loppuun asti. Majan ja koko Kallioland-tapahtuman tekemistä käsittelevissä palautteissa nousivat esiin vaikutusmahdollisuudet omaan ympäristöön ja positiivinen usko tulevaan. Yhteisessä palautekeskustelussa menneen syksyn projektia kommentoitiin muun muassa lausein “voin vaikuttaa asioihin”, “mikä tahansa on mahdollista kun vaan lähtee yrittämään”, “minua kohdeltiin täällä ihmisenä eikä minuun kohdistettu väheksyviä katseita tai kommentteja” tai ”kaikki setlementtitalolla kohtaamani ihmiset olivat välittömiä, vilpittömiä ja auttavaisia.”
Emilia: Ohjaajana mieleenpainuvin kokemus oli ryhmäläisten ennakkoluuloton heittäytyminen taiteeseen. Olin valtavan inspiroitunut siitä kaikesta luovuudesta, lempeydestä, idearikkaudesta, visuaalisuuden tajusta ja rohkeasta asenteesta, joka heistä löytyi. Taidetoiminnan ohella syntyneet lennokkaat keskustelut tuntuvat tärkeältä osalta myös itse tekemistä. Tekeminen ja sen kautta yhdessä vietetty aika sekä keskustelut jäävät elämään.
Kaikki setlementtitalolla kohtaamani ihmiset olivat välittömiä, vilpittömiä ja auttavaisia. Tässä porukassa oli erittäin antoisaa työskennellä.
Oili Paaskoski mahdollistaa työssään Kalliolassa taiteen tekemisen ja kokemisen iloa muille ja vapaa-ajallaan tekee omaa taidetta analogisyntetisaattorilla.
Emilia Linnavuori on kuvataiteilija ja taidekasvatuksen maisteriopiskelija, joka ihmettelee elämää ja iloitsee pienestä. Emilian töihin voit tutustua tarkemmin Instagramissa tileillä @emilialinnavuori ja @emlivu sekä osoitteessa www.emilialinnavuori.com.
