Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Naapuruusfoorumissa unelmoidaan uutta toimintaa Pasilaan

Naapuruusfoorumissa unelmoidaan uutta toimintaa Pasilaan

Naapuruustalo Pasila, Pasilan kirjasto ja Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat järjestävät keskiviikkona 8.11. klo 18–20 Naapuruusfoorumin Pasilan kirjaston auditoriossa. Foorumiin halutaan mukaan Pasilan naapurustoa ideoimaan alueelle uutta toimintaa ja tapahtumia. 

Mielikuvat Pasilasta ovat monesti betonista ja harmaata, mutta samalla se on pidetty naapurusto, jossa sijaitsee yli 10 000 asukasta ja 20 000 työpaikkaa. Naapuruusfoorumilla halutaan aktivoida kansalaisia tuottamaan yhteisöllistä toimintaa ja yleistä hyvää naapurustoon. 

Vapaaehtoistoiminnan on tutkittu lisäävän hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä tuovan elämään uusia ystäviä. Yhteinen tekeminen hyvän asian puolesta lisää tunnetta elämän mielekkyydestä”, toteaa naapuruustalo Pasilan yhteisökoordinaattori Jyri Varis. 
 

Naapurusto ideoi, kolmas sektori mahdollistaa
 

Tapahtumalla pyritään lisäämään alueelle kansalaisaktiivisuuteen perustuvaa toimintaa. Kansalaisaktivismissa tuotetaan vapaaehtoisesti toimintaa yhteisölle sen tarpeista lähtien.  

Kolmannen sektorin toimijoilla kuten Naapuruustalo Pasilalla tai julkisella taholla kuten Pasilan kirjastolla voisi olla keskeinen rooli tällaisen toiminnan mahdollistajana. 

Kokemukseni pohjalta Pasilassa on varsin merkittävä määrä kolmannen sektorin toimijoita, joiden tarjoamat mahdollisuudet eivät ole tulleet hyödynnetyksi täysimittaisesti, koska niiden toimintaa ei tunneta tarpeeksi”, toteaa Varis.  

Naapuruusfoorumin pyrkimyksenä onkin tuoda ihmisiä yhteen, voimistaa koettua naapuruuden tunnetta sekä tehdä näin Pasilasta entistäkin parempaa paikkaa elää ja olla.  Naapuruusfoorumissa Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat ovat mukana osana koulutehtävää edistämässä aktiivista kansalaisuutta ja osallisuutta.
 

Naapuruusfoorumiin voi tulla vaikuttamaan kuka vain
 

Naapuruustalo Pasilan periaatteena on tunnistaa omien kävijöiden asiantuntijuus elinpiiriinsä. Toiminta lähtee siis asiakkaista ja naapurustosta.  

Meille on luonnollista pyrkiä yhä laajemmin kuulemaan pasilalaisten ajatuksia alueelle tarvittavista toimintamuodoista. Mielekäs omia mielenkiinnon kohteita vastaava toiminta rakentaa alueellista yhteisöllisyyttä.”

Naapuruusfoorumiin ovat tervetulleita kaikki pasilalaiseksi itsensä mieltävät. Tapahtuma järjestetään Pasilan kirjaston auditoriossa. Auditorio sijaitsee kirjaston toisessa kerroksessa ja sinne on esteetön pääsy. Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä ennakkoon ilmoittautumista. Tilaisuudessa on tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa. 

Jos kaipaat lisätietoja, ole rohkeasti yhteydessä yhteisökoordinaattoriimme. 

Jyri Varis, 050 3829818, jyri.varis@kalliola.fi