Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Artikkelit / naapuruustalo Mellari

Alussa oli vain idea tapahtumasta – näin minusta tuli Kalliolan vapaaehtoinen

Hei, olen Emma. Löysin tieni Kalliolan vapaaehtoiseksi tapahtuman järjestämisen kautta. Olin silloin juuri muuttanut  lähelle kaunista Vesalan Aarrepuistoa. Usein puistossa kävellessäni olin pohtinut, että paikassa olisi hauskaa järjestää jokin aarreteemainen tapahtuma alueen lapsille. Kun valmistuin opinnoista, ajattelin, että nyt olisi täydellinen hetki tehdä kerrankin jotain ihan vain huvin vuoksi. Etsin netistä alueella toimivia järjestöjä, jotka […]

Avustajaksi Naapuruustalo Mellarissa kokoontuvaan senioriryhmään

Senioriryhmä kokoontuu Naapuruustalo Mellarissa Mellunmäessä tiistaisin klo 11.00–12.30. Ohjelmassa on yleensä kevyttä liikkumista sisällä tai ulkona, keskustelua, kahvittelua ja retkiä lähialueella. Vapaaehtoisia kaivataan ohjaajan tueksi aktiviteettien järjestämiseen, juttukumppaniksi ryhmän kokoontumisissa sekä kavereiksi retkille. Osallistuminen on joustavaa, eikä vapaaehtoisena tarvitse osallistua viikoittain. Erityistaitoja ei tarvita, reipas ja ystävällinen asenne riittää. Halutessasi voit myös sijaistaa ryhmän ohjaajaa […]

Vapaaehtoiseksi retkelle Eläkeläisten Hopeamylly- hyvinvointifestivaaleihin 26.5.-31.5.2025 

Naapuruustalo Mellari järjestää ryhmäretken Eläkeläisten Hopeamylly -hyvinvointifestareille 26.5-31.5. Olisitko sinä innostunut lähtemään vapaaehtoiseksi ohjaajaksi retkelle? Ohjaajana olet ryhmän tukena ja menossa mukana festivaaleilla. Retkipäivä sovitaan yhdessä Naapuruustalo Mellarin työntekijän kanssa. Hopeamylly-festivaali on eläkeläisten oma hyvinvointitapahtuma Itä-Helsingissä, joka tarjoaa useana päivänä taidetta, kulttuuria, liikuntaa, tietoa, keskusteluja ja yhteisöllisyyttä kaikenikäisille eläkeikäisille! Tapahtuma on pääsääntöisesti maksuton. Vapaaehtoiselle korvataan […]