Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Osallistu toimintaamme / Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtois- ja kansalaistoiminta

Hetki hyvää naapurille? Kalliolan vapaaehtoisena voit tehdä monenlaista. Samalla tutustut toisiin vapaaehtoisiin ja naapureihisi eri asuinalueilla Helsingissä ja Espoossa.  Erityisosaamista et tarvitse. Voit tulla mukaan sinulle sopivaksi ajaksi.

Vapaaehtoisena kutsumme sinut mukaan virkistymään, tapaamaan muita vapaaehtoisia ja erilaisiin koulutuksiin. Saat perehdytyksen ja tukea työntekijöiltämme sekä muilta vapaaehtoisilta.

Lupaamme, että vapaaehtoisena saat hyvän mielen, merkityksellistä tekemistä, arvokasta kokemusta ja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. 

Mitä voit tehdä meillä vapaaehtoisena?

Kolmihenkinen bändi esiintyy lavalla.

Tapahtumat ja pop up:

Naapuruustaloissamme järjestetään paljon erilaisia juhlia, retkiä ja tapahtumia. Tule mukaan auttamaan kerran tai useammin! Voit auttaa esimerkiksi suunnittelussa, viestinnässä ja käytännön järjestelyissä tai tulla vaikka esiintymään. Vai onko sinulla tapahtumaidea – kerro se meille.

Suomen kieltä ja läksyapua:

Kielikahvila on vapaamuotoista juttelua pienryhmässä kahvin äärellä.  Vapaaehtoisena rohkaiset ja autat suomeen muuttanutta puhumaan suomea ja huomioit, että kaikki pääsevät ääneen. Läksykerhossa voit tukea maahan muuttaneita eri oppiaineiden koululäksyissä.

Ryhmät ja hengarit:

Naapuruustalomme ovat kohtaamisen ja yhdessä tekemisen paikkoja, joihin tullaan kauempaakin. Vapaaehtoiset järjestävät taloilla esimerkiksi joogahetkiä, tietovisaa, yhteislaulua, kokkausta, askartelupajoja, vertaistukiryhmiä ja opastavat digitaidoissa. Tule mukaan antamaan hetki hyvää olemassa olevaan ryhmään, perusta oma tai järjestä tempaus naapuruustalon olohuoneeseen!

Viestintä ja vaikuttaminen:

Viestintävapaaehtoisena viestit Kalliolan vapaaehtoistoiminnasta, autat ihmisiä löytämään oman tapansa toimia vapaaehtoisena ja teet näkyväksi vapaaehtoistoiminnan merkitystä.

Voit esimerkiksi valokuvata eri tapahtumia, tuottaa videomateriaalia, kirjoittaa blogitekstejä tai suunnitella somejulkaisuja. Saat tehtävääsi tukea viestintäasiantuntijaltamme.

Vapaaehtoistehtäviä naapuruustaloilla

Naapuruustaloissamme voit olla avuksi monilla tavoin. Kysymme säännöllisesti toiveita ja tarpeita kävijöiltä. Näissä tehtävissä oletkin suoraan tuomassa hyvää asukkaille. Tutustu millaisiin tehtäviin vapaaehtoisia erityisesti tällä hetkellä kaivataan.

Tutustu tehtäviin

Tutustu naapurituottajan käsikirjaan

Työkirjan avulla kuka vaan voi järjestää yhteisötapahtuman. Työkirja tarjoaa ohjeet yhteishenkeä edistävien tapahtumien järjestämiseen ja kuvaa tapahtumatuotannon vaiheita. Löydät työkirjasta niin käytännönläheisiä to-do-listoja kuin projektinhallinnan työkalujakin.

Jokainen voi olla naapurituottaja: jokainen voi tuottaa yhteistä hyvää yhteisöllisten tapahtumien kautta.

Tutustu työkirjaan

Vapaaehtoistoiminnan infotilaisuudet

Mietitkö vielä vapaaehtoiseksi ryhtymistä, mutta et oikein tiedä, mikä voisi olla sinun juttusi? Ei hätää, sillä Kalliolan vapaaehtoistoiminnan infotilaisuudessa kuulet, minkälaista toimintaa meillä on tarjolla juuri nyt! Tilaisuudet toimivat samalla uusien vapaaehtoisten yleisperehdytyksenä Kalliolan toimintaan. Järjestämme infotilaisuuksia 2-4 kertaa vuodessa.  

Seuraava info: 7.5.2025 klo 17-19.30 (online)

Ilmoittaudu infoon

Kysy lisää

Niilo Karjalainen
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (kuvassa)
050 3444258
niilo.karjalainen@kalliola.fi
vapaaehtoistoiminta@kalliola.fi

Pihla Ruuskanen
Vastaava koordinaattori
050 5357850
pihla.ruuskanen@kalliola.fi

94,5%

kokee vapaaehtoistehtävänsä merkityksellisenä

96,4%

kokee itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on

92,7%

on tutustunut toiminnassa uusiin ihmisiin

Vapaaehtoisena sinulle kuuluu

hahmo kartan kanssa

Perehdytys

Vapaaehtoisena saat perehdytyksen valitsemaasi tehtävään ja siihen liittyviin käytännön asioihin. Jos et tiedä millainen tehtävä sinulle sopisi, jutellaan yhdessä siitä mikä sinua kiinnostaisi. Pyrimme siihen, että tehtävän alkaessa työntekijämme tai konkarivapaaehtoisemme on vastaanottamassa sinua.

Vapaaehtoistoiminnan infossa saat perustiedot Kalliolan setlementin toiminnasta, arvoista ja vapaaehtoistoiminnan pelisäännöistä.

kaksi hahmoa tanssahtelee yhdessä

Virkistyminen:

Vapaaehtoisillemme on tarjolla monenlaista hyvinvointia ja iloa tuovaa virkistystoimintaa. Virkistystapaamisissa pääset rentoutumaan arjesta ja tutustumaan muihin vapaaehtoisiin sekä vapaaehtoistoiminnan työntekijöihin.

Keväisin ja syksyisin kutsumme kaikki vapaaehtoiset koolle virkistymään jonkun mukavan aktiviteetin parissa. Virkistystoimintaan osallistuminen on maksutonta, ja tietysti myös vapaaehtoista.

Hahmo miettii ja kirjoittaa

Lisäkoulutukset:

Tarjoamme vapaaehtoisillemme vuosittain vapaaehtoistehtäviä tukevaa koulutusta. Edellisinä vuosina koulutusta on tarjottu muun muassa hätäea-taidoista, ryhmänohjaamisesta ja vuorovaikutustaidoista. Koulutusten teemat vaihtelevat vapaaehtoisten tarpeiden mukaan ja niitä kysytään vapaaehtoisilta säännöllisesti. Koulutukset ovat maksuttomia.

hahmo pitelee toisen hahmon olkapäästä

Tuki ja ohjaus:

Vapaaehtoisena Sinulla on aina mahdollisuus kääntyä Kalliolan työntekijän puoleen, jos jokin asia mietityttää.

Vertaistapaamisissa pääset tutustumaan toisiin vapaaehtoisiin, jakamaan kokemuksiasi ja vaihtamaan vinkkejä toisten kanssa.

Vapaaehtoisemme ovat vakuutettuja toiminnan aikana.

Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnasta

100 ideaa naapurustojen iloksi -ideat etenevät Kalliossa: Tilkkutäkkipiknik

Keräsimme pääkaupunkiseudulla asukkaiden ideoita yhteiseen tekemiseen tempauksella ”100 ideaa naapuruston iloksi”. Tempauksen jälkeen Kalliolan naapuruustaloissa ja setlementtitalolla järjestettiin suunnittelutapaamisia ideoiden toteuttamiseksi. Tule mukaan tekemään tilkkutäkkipiknik-tapahtumaa Kallioon Kalliossa ideointi-illassa syntyi useita ideoita yhdistävä ajatus kulttuuria ja kohtaamista tukevasta Tilkkutäkkipiknik-tapahtumasta. Tapahtuman nimi tulee viittaa siihen, että yksittäisten vilttien yhdistyessä muodostuu alusta yhteiselle tekemiselle, jakamiselle ja kulttuurille. Tilkkutäkkipiknik […]

Tule tekemään kivempia naapurustoja – info vapaaehtoisuudesta kiinnostuneille 7.5.

Hei naapuri! Tule mukaan tekemään kanssamme kivempia naapurustoja ja merkityksellisiä kohtaamisia! Etsitkö uusia elämyksiä tai merkityksellistä tekemistä vapaa-ajallesi? Tule kuulemaan Kalliolan vapaaehtoistoiminnasta infotilaisuuteemme 7.5.25 klo 17–19.30. Info järjestetään etänä. Naapuruustalomme ovat paikkoja, joissa kaikenikäiset asukkaat voivat kohdata, harrastaa ja auttaa toisiaan. Meillä vapaaehtoiset järjestävät muun muassa digiapua, bingoa, kädentaitopajoja, yhteislauluja, lautapeli-iltoja, vertaistukiryhmiä, juhlia, retkiä – […]

Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu – uusi vertaistuki ryhmä antaa nostetta toipumiseen

Kalliolan Setlementin vapaaehtoiset ovat vetäneet syksystä alkaen Noste-vertaistukiryhmää päihderiippuvuudesta toipuville. Viimeisimpänä kaikille avoimen ryhmän rinnalle syntyi myös naisille tarkoitettu ryhmä. Ryhmissä on tarkoitus tarjota helpommin uudenlaista energiaa jo olemassa olevien vertaistukiryhmien rinnalle. Enää ei jahdata nopeita nousuja, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia – mikä ei aina tapahdu sormia napsauttamalla. Siihen tarvitaan selkeitä työkaluja, jaettuja kokemuksia ja yhteenkuuluvuutta, […]

Alussa oli vain idea tapahtumasta – näin minusta tuli Kalliolan vapaaehtoinen

Hei, olen Emma. Löysin tieni Kalliolan vapaaehtoiseksi tapahtuman järjestämisen kautta. Olin silloin juuri muuttanut  lähelle kaunista Vesalan Aarrepuistoa. Usein puistossa kävellessäni olin pohtinut, että paikassa olisi hauskaa järjestää jokin aarreteemainen tapahtuma alueen lapsille. Kun valmistuin opinnoista, ajattelin, että nyt olisi täydellinen hetki tehdä kerrankin jotain ihan vain huvin vuoksi. Etsin netistä alueella toimivia järjestöjä, jotka […]