Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Osallistu toimintaamme / Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtois- ja kansalaistoiminta

Hetki hyvää naapurille? Kalliolan vapaaehtoisena voit tehdä monenlaista ja tutustua samalla naapureihisi eri asuinalueilla Helsingissä ja Espoossa.  Erityisosaamista et tarvitse. Voit tulla mukaan sinulle sopivaksi ajaksi.

Vapaaehtoisena kutsumme sinut mukaan virkistymään, tapaamaan muita vapaaehtoisia ja erilaisiin koulutuksiin. Saat perehdytyksen ja tukea työntekijöiltämme sekä muilta vapaaehtoisilta.

Lupaamme, että vapaaehtoisena saat hyvän mielen, merkityksellistä tekemistä, arvokasta kokemusta ja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. 

Mitä voit tehdä meillä vapaaehtoisena?

Kolmihenkinen bändi esiintyy lavalla.

Tapahtumat ja pop up:

Naapuruustaloissamme järjestetään paljon erilaisia juhlia, retkiä ja tapahtumia. Tule mukaan auttamaan kerran tai useammin! Voit auttaa esimerkiksi suunnittelussa, viestinnässä ja käytännön järjestelyissä tai tulla vaikka esiintymään. Vai onko sinulla tapahtumaidea – kerro se meille.

Suomen kieltä ja läksyapua:

Kielikahvila on vapaamuotoista juttelua pienryhmässä kahvin äärellä.  Vapaaehtoisena rohkaiset ja autat suomeen muuttanutta puhumaan suomea ja huomioit, että kaikki pääsevät ääneen. Läksykerhossa voit tukea maahan muuttaneita eri oppiaineiden koululäksyissä.

Ryhmät ja hengarit:

Naapuruustalomme ovat kohtaamisen ja yhdessä tekemisen paikkoja, joihin tullaan kauempaakin. Vapaaehtoiset järjestävät taloilla esimerkiksi joogahetkiä, tietovisaa, yhteislaulua, kokkausta, askartelupajoja sekä opastavat digitaidoissa. Tule mukaan antamaan hetki hyvää olemassa olevaan ryhmään, perusta oma tai järjestä tempaus naapuruustalon olohuoneeseen!

Viestintä ja vaikuttaminen:

Viestintävapaaehtoisena viestit Kalliolan vapaaehtoistoiminnasta, autat ihmisiä löytämään oman tapansa toimia vapaaehtoisena ja teet näkyväksi vapaaehtoistoiminnan merkitystä.

Voit esimerkiksi valokuvata eri tapahtumia, tuottaa videomateriaalia, kirjoittaa blogitekstejä tai suunnitella somejulkaisuja.

Sekasin-chat logo

Sekasin-chat:

Olemme mukana Sekasin-chatissa, joka on valtakunnallinen keskustelualusta 12-29-vuotiaille.  Vapaaehtoisena Sekasin-chatin päivystäjänä tarjoat keskustelutukea nuorille ja autat ratkomaan mieltä painavia ongelmia. HUOM. Tällä hetkellä emme valitettavasti voi ottaa uusia vapaaehtoisia Sekasin chat -toimintaan.

Tutustu millaisiin tehtäviin vapaaehtoisia erityisesti tällä hetkellä kaivataan.

Vapaaehtoistehtävät

Vapaaehtoistoiminnan infotilaisuudet

Mietitkö vielä vapaaehtoiseksi ryhtymistä, mutta et oikein tiedä, mikä voisi olla sinun juttusi? Ei hätää, sillä Kalliolan vapaaehtoistoiminnan infotilaisuudessa kuulet, minkälaista toimintaa meillä on tarjolla juuri nyt! Tilaisuudet toimivat samalla uusien vapaaehtoisten yleisperehdytyksenä Kalliolan toimintaan. Järjestämme infotilaisuuksia 2-4 kertaa vuodessa.  

Seuraava info: ti 21.1.25 klo 17-20 Kalliolan Setlementtitalolla

 

Ilmoittaudu mukaan

Kysy lisää

Niilo Karjalainen
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
050 3444258
niilo.karjalainen@kalliola.fi
vapaaehtoistoiminta@kalliola.fi

234

Kalliolan vapaaehtoista

94,9 %

kokee vapaaehtoistoiminnan lisäävän hyvinvointia

84 %

on saanut uusia kavereita tai tuttuja

yli 10 v

ovat toimineet meidän pitkäaikaisimmat vapaaehtoiset

Vapaaehtoisena sinulle kuuluu

hahmo kartan kanssa

Perehdytys:

Aloittaessasi meillä vapaaehtoisena, saat tehtäviisi ja toimintaamme perehdytyksen. Käymme aloitustapaamisessa läpi Kalliolan setlementin toimintaa ja arvoja sekä pohdimme yhdessä sopivaa tehtäväkuvaa ja keskustelemme siihen liittyvistä käytänteistä. Pyrimme siihen, että tehtävän alkaessa työntekijämme tai konkarivapaaehtoisemme on vastaanottamassa sinua.

Järjestämme säännöllisesti vapaaehtoistoiminnan infotilaisuuksia, jossa syvennytään tarkemmin Kalliolaan sekä vapaaehtoistoiminnan periaatteisiin ja pelisääntöihin.

kaksi hahmoa tanssahtelee yhdessä

Virkistyminen:

Vapaaehtoisillemme on tarjolla monenlaista hyvinvointia ja iloa tuovaa virkistystoimintaa. Virkistystapaamisissa pääset rentoutumaan arjesta ja tutustumaan muihin vapaaehtoisiin sekä vapaaehtoistoiminnan työntekijöihin.

Keväisin ja syksyisin kutsumme kaikki vapaaehtoiset koolle virkistymään jonkun mukavan aktiviteetin parissa. Virkistystoimintaan osallistuminen on maksutonta, ja tietysti myös vapaaehtoista.

Hahmo miettii ja kirjoittaa

Lisäkoulutukset:

Vapaaehtoisena kohtaat todennäköisesti paljon uusia tilanteita, jotka nostavat mieleen monenlaisia kysymyksiä. Siksi tarjoamme vapaaehtoisillemme vuosittain koulutusta teemoista, joita vapaaehtoiset ovat itse kokeneet hyödyllisiksi sekä hyvinvointia tukevia tilaisuuksia. Koulutukset ja tilaisuudet ovat maksuttomia. Voit osallistua niihin omien mahdollisuuksiesi ja mielenkiintosi mukaan.

hahmo pitelee toisen hahmon olkapäästä

Tuki ja ohjaus:

Sinulla on vapaaehtoisena aina mahdollisuus saada tukea ja ohjausta. Kalliolan ammattilaiset ovat vapaaehtoisten käytettävissä ja taustatukena. Voit aina kääntyä työntekijöidemme puoleen, jos jokin asia askarruttaa.

Lisäksi järjestämme vertaistapaamisia, joissa pääset tutustumaan toisiin vapaaehtoisiin, jakamaan kokemuksiasi ja vaihtamaan vinkkejä toisten kanssa.

Vapaaehtoisemme ovat vakuutettuja toiminnan aikana.

Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnasta

Hätäensiavun koulutus vapaaehtoisille

Hei vapaaehtoinen! Haluatko päivittää ensiaputaitojasi? Kalliolan vapaaehtoistoiminta järjestää vapaaehtoisille maksuttoman hätäensiapu-koulutuksen.  Miten toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa? Tällä kurssilla opit perustaidot hätätilanteissa annettavasta, hengen pelastavasta ensiavusta. Kurssille tullessa sinun ei tarvitse osata tai tietää mitään ensiavusta. Kurssin kesto on 4 tuntia. Osallistumisesta saa virallisen todistuksen. Kurssi on Kalliolan tilaama eli osallistujat ovat kaikki Kalliolan vapaaehtoisia. […]

Syyskauden startit vapaaehtoisille

Syyskauden startti vapaaehtoisille Setlementtitalolla 3.10

Tule aikaiselle iltapalalle tapaamaan muita vapaaehtoisia ja tutustumaan naapuriavun sovellukseen Commuun! Syyskauden startissa tutustut toisiin vapaaehtoisiin ja kuulet ajankohtaisia kuulumisia. Samalla tapaat vapaaehtoistoiminnan työntekijät Niilon ja Pihlan sekä saat opastusta Commu-palvelun käyttöön. Tarjolla aikaista iltapalaa ja mukavaa yhdessäoloa. Tapaamiset on tarkoitettu Kalliolan vapaaehtoisille. Syyskauden startti setlementtitalolla: torstaina 3.10. klo 17.00-20 Kalliolan setlementtitalo/ P-kerros, Naapuruustila 2. […]

Olisiko hetki aikaa naapurille? – tutustu Kalliolan vapaaehtoistoimintaan 4.9.

Kalliolan vapaaehtoistoiminta järjestää infotilaisuuden kaikille uusille vapaaehtoisuudesta kiinnostuneille. Tule kuulemaan tarkemmin Kalliolan vapaaehtoistoiminnasta tai etsimään kavereita toteuttamaan omaa ideaasi.  Haluaisitko antaa hitusen hyvää tuntemattomalle ihmisille tai tuoda ihmisiä yhteisen tekemisen äärelle? Kalliolan vapaaehtoisena voit toteuttaa omia ideoitasi työntekijöiden tai muiden vapaaehtoisten tuella tai hypätä valmiiksi tarpeellisiksi havaittuihin vapaaehtoistehtäviin naapuruustaloille tai Setlementtitalolle. Sinulla ei tarvitse olla mitään […]