Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Tommin tarina: Rikos ja päihdekierteestä Kalliolan kokemusasiantuntijaksi 

Tommin tarina: Rikos ja päihdekierteestä Kalliolan kokemusasiantuntijaksi 

En olisi kolme vuotta sitten uskonut, että työskentelen kokemusasiantuntijana Kalliolassa Vahvasti tukien -kuntoutuksessa. Olen entinen päihteiden käyttäjä ja rikollinen, joka on käynyt kyseisen kuntoutuksen vuonna 2020. 11-vuotiaasta 42-vuotiaaksi asti sitä kesti, kunnes pohja tuli vastaan viimeisen vankilatuomion aikaan. Totesin heti vankilaan astuttua, että haluan lopettaa tämän, suoraan sanottuna paska elämän. Olen ollut nyt päihteettömänä neljä ja puoli vuotta ja siitä siviilissä kolme vuotta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen juuri oikeassa paikassa kokemusasiantuntijana. Olen saanut tarpeeksi etäisyyttä rikolliseen maailmaan ja luotua tarpeeksi pitkään uutta identiteettiäni. 

Sain itse hyvän startin siviiliin Vahvoista, johon päädyin vankilasta sellitoverin suosituksesta. Vahvoissa Hyvän elämän malliin -pohjautuvat kirjoitustehtävät saivat aikaan tärkeitä oivalluksia menneestä elämästäni ja kosketusta tunteisiini. Vasta kuntoutuksessa tajusin, että riippuvuus on vuosien varrella mennyt koko ajan pahempaan pisteeseen, vaikka kuvittelin homman olleen välillä jotenkin hanskassa. Ennen Vahvoja en juurikaan tunnistanut tunteitani. Minua vain lähinnä vitutti ja ahdisti. 

Vahvoissa aloin tuottamaan muutospuhetta – sitä, miten kyllästynyt olin rikos- ja päihde-elämään. Harjoittelimme yhdessä erilaisissa paikoissa käymistä, koska moni meistä ei ollut tehnyt mitään sellaista selvin päin moneen vuoteen. Vahvoissa sain ennen kaikkea vertaistukea päihteettömyyteen ja rikoksettomuuteen. Sain tukea ja ymmärrystä moniin sillä hetkellä oleviin ongelmiini mm. juuri vireille tulleeseen avioeroon, lapsestani erossa olemiseen ja digitaalisiin taitoihin. Vahvojen jälkeen halusin totaalisen eron vankilamaailmasta ja keskityin harrastamaan asioita, jotka olivat jääneet tekemättä päihde- ja rikoskierteen takia.  

Menin pop-laulukurssille Kalliolaan ja juoksin pitkiä lenkkejä. Aloitin Vahvojen työntekijän suosittelemana musiikkiharrastuksen Stopin jameissa, jossa lauloin ja soitin bassoa. Osallistuin Omakehu-hankkeen rap-työpajaan, jossa kirjoitettiin yhteinen biisi, tehtiin musavideo ja käytiin esiintymässä Kotkassa Puistosessareissa. Musiikin kautta sain elämääni pysyviä raittiita kontakteja. Musiikkiharrastus toi todella paljon iloa elämääni ja sain toteuttaa unelmiani, joiden esteenä oli aikaisemin ollut kova päihteiden käyttö ja rikosten tekeminen. Aloin tutustumaan itseeni ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. 

Kokemusasiantuntijaksi päädyin, sillä halusin laittaa hyvän kiertämään. Tunsin niin suurta kiitollisuutta selvinpäin olemisesta ja uudesta mahdollisuudesta elää. Kokemusasiantuntija on vähän kuin vertaistuki. On hyvä, että rikosseuraamusalalla on työntekijöitä, joilla on omaa taustaa, sillä se luo luottamusta ja samaistumista. Kouluttauduin vuonna 2021 kokemusasiantuntijaksi KEIJO-koulutuksessa, jonka jälkeen olen työskennellyt kokemusasiantuntijana Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa –hankkeessa ja VAKEHYVA:n Asunnottomuuden ehkäisy -hankkeessa. Jälkimmäisessä työskentelin jalkautuvassa tiimissä ja vankisosiaalityössä, jossa tapasin asiakkaita yhdessä sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän kanssa sekä kehitin palvelua. Kuluneen vuoden aikana olen ollut myös digiohjaajana Valo-valmennusyhdistyksen Kokemusasiantuntijat verkossa –hankkeessa, jossa tein mm. yksilöllistä digiohjausta, CV-pajoja, koulutuksia ja yhden Erasmus+ aikuisoppijoiden liikkuvuusmatkan Ateenaan Kreikkaan. Itse kokemusasiantuntijakoulutus Laureassa sai itämään ajatuksen, että voin kouluttautua vaikka miksi. Se antoi itseluottamusta. 

Yksi unelmistani on ollut myös, että saisin olla töissä tekemisissä luovien ja miellyttävien ihmisten kanssa. Tämä unelma on käynyt toteen tänä vuonna aikaisemmissa työpaikoissa ja nyt Kalliolassa kokemusasiantuntijana. Kalliolassa teen samoja tehtäviä kuin muutkin ohjaajat: ohjaan ryhmiä, pidän yksilöaikoja, haastattelen kuntoutukseen hakeneita sekä osallistun toiminnan suunnitteluun ja tiimipalavereihin. Olemme ryhmässä mm. käsitelleet voimakkaita tunteita, jotka aiheuttavat retkahdusriskin. Minulla on todella hyvä olla täällä, koska ympärilläni on mahtava, tukeva ja ymmärtävä tiimi. Tiimi, jolle olen voinut rehellisesti ja avoimesti jakaa tuntemuksiani. Se on auttanut minut selättämään ensimmäisten viikkojen uniongelmat ja muut vaikeat tilanteet.  

Tuntuu mahtavalta jakaa kokemusta siitä, mitkä asiat itsellä on toiminut päihteettömyyden ja rikoksettomuuden tukemisessa. Tuntuu myös hyvältä jakaa kiitollisuutta ja olla tukemassa ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin kolme vuotta sitten.  

KIRJOITTANUT

Tommi Tamminen

Tommi on työskennellyt syksystä 2023 alkaen Kalliolan Vahvasti tukien –kuntoutusohjelman kokemusasiantuntijana.