Vapaaehtoistoiminta lisää tunnetusti hyvinvointia: se on väylä hyödyntää omaa osaamistaan hyvää, löytää itsestään uusia puolia ja ymmärtää yhteiskuntaa paremmin. Vapaaehtoisena myös lahjoitetaan omaa aikaansa muiden hyväksi – Kalliolan tapauksessa yhteisöllisyyden rakentamiseksi.
Kalliola etsii jälleen uusia vapaaehtoisia Helsinkiin ja Espooseen vetämään erilaisia ryhmiä, kuten kielikahvilaa ja makumatkoja kotoutumisen tueksi, kielikavereita maahanmuuttaneille sekä naapuruustaloille järjestämään ohjelmaa se kävijöille. Vapaaehtoisuus voi olla kertaluontoista (varoitus: saatat jäädä koukkuun joka tapauksessa) esimerkiksi osallistumista Kalliolan naapuruustempauksiin, erilaisiin tapahtumiin tai niiden viestintään.
Kalliolaan voi tulla myös vapaaehtoiseksi valmiin idean kanssa, jonka toteuttamiseen kaipaat meidän tukeamme ja osaamistamme. Vain taivas on rajana ideoissa, kun lähdemme rakentamaan yhteisöllisyyttä ja parempia naapurustoja vapaaehtoistoiminnalla.
- osallistua kertaluontoisesti erilaisiin tapahtumiin tai tehtäviin
- tuottaa sisältöä Kalliolan blogiin ja somekanaviin eriarvoisuudesta ja yhteisöllisyydestä
- vetää ryhmiä esim. ikäihmisille ja maahanmuuttajille (kuten kielikahvilaa sekä Makumatkoja suomeksi -ryhmiä)
- toteuttaa omia ideoitasi eriarvoisuuden torjumiseksi meidän mahtavien asiantuntijoiden tuella
Kalliola tarjoaa koulutuksen vapaaehtoistoimintaan
Vapaaehtoistoiminta Kalliolassa on juuri jokaisen vapaaehtoisen näköistä. Emme edellytä mitään erityisosaamista, vaan Kalliolassa vapaaehtoiset toimivat tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Voit sitoutua pitkäaikaiseen toimintaan tai osallistua kertaluontoisesti toimintaamme. Vapaaehtoistoiminnassa saat hyvän mielen, merkityksellistä tekemistä, arvokasta kokemusta ja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Vapaaehtoisena et tee asioita toisen puolesta, vaan tuet, rohkaiset, ja luotat toiseen, jotta hänen omat vahvuutensa ja voimavaransa pääsevät esiin, kasvavat ja kehittyvät.
Syksyn viimeinen infotilaisuus uusille vapaaehtoisille järjestetään 2.11. klo 17.30–20.00 Setlementtitalon takkahuoneessa, P-kerroksessa. Infotilaisuus toimii samalla uusien vapaaehtoisten perehdytyksenä Kalliolan toimintaan. Olet lämpimästi tervetullut kuulemaan toiminnastamme ja mitä tehtäviä Kalliolan vapaaehtoistoiminnassa on tarjota sinulle.
Järjestämme vapaaehtoisille säännöllisesti virkistyksiä, vertaistapaamisia ja lisäkoulutuksia. Saat tehtäviisi perehdytyksen ja tukea työntekijöiltämme sekä muilta vapaaehtoisilta.
Ilmoittaudu koulutustilaisuuteen
Lisätietoja meidän veikeiltä vapaaehtoiskordinaattoreilta:
Olavi Karvonen
050 3245025
olavi.karvonen@kalliola.fi