Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Ajankohtaista

Jyri Varis − harjoittelijasta yhteisökoordinaattoriksi

Sosionomi-opiskelija Jyri Varis suoritti harjoittelunsa Naapuruustalo Pasilassa ja työllistyi sinne yhteisökoordinaattoriksi. Lue Jyrin mietteitä harjoittelusta ja työskentelystä Naapuruustalolla. Kuka olet ja missä olit harjoittelussa? Olen Jyri Varis, viime syksynä sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistunut ex-opiskelija. Olen ollut Naapuruustalo Pasilassa harjoittelussa opiskelujeni aikana kaksi kertaa, mikä kertoo omaa kieltään siitä, kuinka hyvin olen Kalliolassa viihtynyt. Molemmat harjoittelut ovat […]

Naapuruus on ideologia, jolla suhtaudumme toisiin ihmisiin

Kalliolan strategiaan on linjattu, että tehtävänämme on rakentaa parempaa kaupunkielämää ja vähentää eriarvoisuutta naapurustoissa. Mitä me tällä oikein tarkoitamme? Naapuruudella on ollut erityinen rooli koko setlementtiliikkeen historiassa. Kun kirkkoherra Samuel Barnett ja Oxfordin yliopiston porukat ryhtyivät 1880-luvulla rakentamaan yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa, he perustivat ensimmäisen Neighbourhood Housen Itä-Lontooseen. Paikan nimi oli Toynbee Hall. Sen ajatuksena oli luoda […]

Naapuruustilojen olkkari

Vapaaehtoiset tarjoavat tekemistä Setlementtitalolla

Setlementtitalon kevään kaikille avoimet ryhmätoiminnat ovat alkaneet! Kalliolan vapaaehtoiset järjestävät rentoa yhdessäoleilua sekä tukea tietotekniikkataitoihin senioreille ja suomen kielen oppimiseen. Suomen kielen opetus MA 17.00-19.00, TI 17.00-19.00, PE 17.00-19.00, LA (edistyneet) 11.00-14.00 P-kerros, Naapuurustila 2 Luetaan yhdessä -verkoston vapaaehtoiset järjestävät avointa ja ilmaista suomen kielen opetusta. Toiminnassa keskitytään erityisesti arjessa tarvittavan kielen oppimiseen ja se […]

Setlementtitalon pääovet sijaitsevat Sturenkadun ja Kalliolanrinteen risteyksessä

Esittelyssä Kalliolan uudet työntekijät

Kalliolan toiminnan peruspilari on osaava, uudistuva ja innovatiivinen henkilöstö. Marja ja Jussi ovat nyt osa Kalliolan ahkeraa ja reilua porukkaa. Marja Juhola ja Jussi Keränen aloittivat vuoden alussa Digi ja duuni -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää heikot tai puutteelliset perustaidot omaavien osaamista. Hankkeessa osallistujille tarjotaan digitaitokoulutusta sekä tuetaan työelämän perustaitojen, kuten vuorovaikutus- ja työhyvinvointitaitojen, kehittymistä […]

Kokemusasiantuntijan kanssa työskentely antaa arvokasta tietoa

Riippuvuuspsykiatrialla työskennellessäni mietin useita kertoja, miten voin samaistua potilaan tilanteeseen, kun en ole itse sitä koskaan kokenut? Kuinka usein olisinkaan tarvinnut kokemusasiantuntijan apua erinäisissä tilanteissa. Aloitin syyskuussa 2023 työskentelemään Kalliolassa Kajari-avokuntoutuksessa, joka on tarkoitettu varsinaissuomalaisille rikos- ja päihdetaustaisille.  Sain ensimmäistä kertaa työkaverikseni kokemusasiantuntijan. Olin innoissani siitä, että pääsen vihdoin työskentelemään työntekijän kanssa, joka pystyy tarjoamaan […]

Maksuton luento: Kestävä kaupunkikulttuuri 14.2. klo 18–19

Kalliolan kansalaisopisto järjestää keskiviikkona 14.2.2024 klo 18.00–19.00 maksuttoman luennon osana opistojen välistä yhteistä kestävän tulevaisuuden luentosarjaa. Luennon teemana on Kestävä kaupunkikulttuur – naapurustot ja yhteisöllisyys segregaation ja polarisaation ehkäisyssä, ja sen pitää Helsingin yliopiston apulaisprofessori Venla Bernelius. Mietityttääkö sinua alueellinen epätasa-arvo? Miten jotkut asuinalueet leimataan toisia paremmaksi ja leima on niin vahva, että se alkaa toteuttamaan itseään. […]

Perustaitojen osaaminen näkyviin – Kalliolan opisto ottaa käyttöön Opetushallituksen osaamismerkit

Vapaa sivistystyö saa tehtäväkseen jakaa osaamismerkkejä perustaitojen, kuten digi-, teksti- työhyvinvointi – ja taloustaitojen osaamisesta. Opetushallituksen luoma osaamismerkki on tutkinnon osaa pienempi osaamiskokonaisuus, joka mahdollistaa pienten edistymisten todentamisen. Virallisten osaamismerkkien tarkoituksena on yhtenäistää jo nyt osittain käytössä olevien osaamismerkkien kriteeristöä, parantaa oman osaamisen esille tuomista sekä helpottaa työnantajaa tunnistamaan hakijan osaamista. Sadoilla tuhansilla suomalaisilla on […]

Naapuruusbussi, koulutus- ja työllisyystiimi sekä liuta kalliolalaisia palkittiin hyvin tehdystä työstä

Kalliola palkitsee vuosittain henkilöstöä hyvistä teoista ja tuloksista. Vuonna 2023 palkintoja jaettiin 20 vuoden palvelusvuosista, Vuoden teosta, Vuoden työyhteisöstä ja Vuoden tuloksesta. Lisäksi jaettiin Pääomaa-palkintoja, SuperAlli-palkinto ja Hyvä työkaveri -palkinto. Työntekijät saivat itse antaa ehdotuksia palkittavista ja niitä tulikin runsaasti – peräti 47 ehdotusta. Valintaa tehdessä arvioitiin perustelujen lisäksi palkintokriteerejä kussakin kategoriassa.  ”Palkitseminen on johtamisen […]

Tommin tarina: Rikos ja päihdekierteestä Kalliolan kokemusasiantuntijaksi 

En olisi kolme vuotta sitten uskonut, että työskentelen kokemusasiantuntijana Kalliolassa Vahvasti tukien -kuntoutuksessa. Olen entinen päihteiden käyttäjä ja rikollinen, joka on käynyt kyseisen kuntoutuksen vuonna 2020. 11-vuotiaasta 42-vuotiaaksi asti sitä kesti, kunnes pohja tuli vastaan viimeisen vankilatuomion aikaan. Totesin heti vankilaan astuttua, että haluan lopettaa tämän, suoraan sanottuna paska elämän. Olen ollut nyt päihteettömänä neljä […]