Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Etusivu / Perustaitojen osaamismerkit kannustavat kartuttamaan yhteiskunnassa tarvittavia taitoja

Perustaitojen osaamismerkit kannustavat kartuttamaan yhteiskunnassa tarvittavia taitoja

Tällä viikolla vietetään kansalaistaitoviikkoa ja samalla voimme juhlistaa uutta tapaa tuoda kansalaistaitoja, kuten luku-, kirjoitus- ja digitaitoja, näkyviin virallisesti! Elokuun alusta upouudet Kansalliset perustaitojen osaamismerkit on otettu virallisesti käytössä. Perustaidoilla tarkoitetaan juurikin luku-, kirjoitus- ja digitaitoja.

Opetushallituksen määrittelemät osaamismerkit ovat tapa saada tärkeää, mutta liian usein piiloon jäävä, osaamista näkyviin. Uusi osaamismerkistö koskettaa monia tärkeitä arjen taitoja kuten laskutaitoa, oman taloudenhallintaa, luku- ja digitaitoja, hyvinvointi- ja kestävyysosaamista sekä oppimista. Näiden taitojen hyvä hallinta parantaa ihan meidän jokaisen omaa elämänlaatua ja mahdollistaa paremman työllistymisen, jatko-opintojen suorittamisen ja itsensä kehittämisen eri elämänalueilla. Perustaidot auttavat meitä navigoimaan arjen haasteissa ja osallistumaan aktiivisemmin yhteiskuntaan – niin keskusteluun kuin päätöksentekoon. Perustaitojen osaamismerkit tuovat tämän tärkeän osaamisen näkyväksi.

Kalliolan kansalaisopisto pilotoinnut osaamismerkkejä

Kalliolan kansalaisopistossa merkkejä pilotoitiin jo viime keväänä. Ensimmäiset kurssilaiset pääsivät tutustumaan ja suorittamaan merkkejä. Kun merkin on hyväksytysti suorittanut, sen saa jaettua esimerkiksi potentiaaliselle työnantajalle Oma Opintopolku -palvelun kautta. Nyt nämä Kalliolan pioneeriopiskelijat pääsevät kurkkaamaan omia suorituksiaan Oma Opintopolku -palvelussa 

Kalliolan kansalaisopiston Digi ja duuni -hankkeen kouluttaja Jussi Keränen kertoo, että Kalliolan yhteistyökumppanit ovat ottaneet osaamismerkit mielenkiinnolla vastaan. Niiden nähdään tuovan lisäarvoa koulutuksiin osallistujille: joskus on hyödyllistä pystyä esittämään virallinen todistus hankkimistaan taidoista. Osalle asiakkaista Oma Opintopolku -palvelu on uusi tuttavuus mutta ensimmäiselle kurssille valittujen osaamismerkkien sisältö koettiin hyödylliseksi ja kiinnostavaksi. 

Kalliolassa toimimme monin tavoin perustaitojen kehittämisen parissa. Kansalliset perustaitojen osaamismerkit ovat yksi työkalu lisää, jonka avulla voimme tukea asiakkaitamme oman osaamisensa kartuttamisessa. 

Perustaitojen osaaminen auttaa osallistumaan yhteiskuntaan

Osaamismerkkien avulla pyritään kannustamaan perustaitojen kehittämisessä, sillä niiden osaamisesta on hyötyä laajasti niin yksilöille, työnantajille, yhteiskunnalle kuin tuleville sukupolvillekin. Perustaitojen hyvä hallinta parantaa ihan meidän jokaisen elämänlaatua ja mahdollistaa paremman työllistymisen, jatko-opintojen suorittamisen ja itsensä kehittämisen eri elämänalueilla.   

Toisaalta työnantajat ja yhteiskunta hyötyvät työntekijöistä, jotka ovat tehokkaampia ja kykenevämpiä ratkaisemaan ongelmia työssään. Parempi koulutus- ja työllisyystaso lisäävät taloudellista kasvua ja vähentävät sosiaalista eriarvoisuutta. Kansalaiset ovat aktiivisempia ja osallistuvat yhteiskunnan toimintaan.

Lisäksi on huomioitava ylisukupolvinen vaikutus: korkea koulutustaso yhdessä sukupolvessa voi lisätä mahdollisuuksia menestykseen ja hyvinvointiin seuraavissa sukupolvissa. Tämä voi auttaa vähentämään köyhyyttä, edistämään sosiaalista liikkuvuutta ja luomaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Kun nykyiset sukupolvet siirtävät vahvat perustaidot seuraaville sukupolville, se luo pohjan jatkuvuudelle ja mahdollistaa yhteiskunnan kehityksen ja edistymisen tulevaisuudessa. 

Lisää ajatuksia kansalaistaidoista ja niiden vaikutuksesta: Arjessa tarvittavien taitojen puute lisää eriarvoisuutta

KIRJOITTANUT

Jussi Keränen ja Marja Juhola

Kouluttaja Jussi ja koulutusasiantuntija Marja työskentelevät molemmat perustaitoja kehittävässä Digi ja duuni -hankkeessa.  Hankkeessa järjestetään työpajoja ja koulutuksia ihmisille, joilla on osaamisvajetta perustaidoissa.