Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan eteen tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lue lisää

Järjestä yhteisötapahtuma!

Hymyileviä ihmisiä setlementtitalon edessä aurinkoisena kesäpäivänä.
Etusivu / Osallistu toimintaamme / Järjestä tapahtuma

Ole sinäkin naapurituottaja – järjestä tapahtuma

Me Kalliolassa uskomme, että jokainen tapahtuma on mahdollisuus tehdä kaupungista yhtenäisempi ja hauskempi. Rohkean kaupunkikulttuurin tuottamiseen tarvitsemme kuitenkin monimuotoisen joukon tekijöitä. Sinä voit olla yksi heistä. Yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia kasvatetaan tapahtumilla ja teoilla.

Kalliolassa kerrytimme osaamistamme yhteisötapahtumien parissa Naapurituottajat-hankkeessa (2018–2021), jossa valmensimme päihde- ja mielenterveyskuntoutujia sekä rikostaustaisia henkilöitä tapahtumatuotannon moniosaajiksi. Järjestimme tapahtumia, toimintaa ja koulutuksia, joiden tavoitteena oli luoda kaupunkiin lisää turvallista tilaa sekä tarjota mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja vaikuttamiseen.

Tapahtumatuotannon työkirja

Kehitimme ja sovelsimme Naapurituottajat-hankkeessa asiaa, jonka nimesimme naapurituottajuudeksi. Toimintamalli on yhdistelmä lempeää kaupunkiaktivismia sekä kaupunkilaisten tarpeiden, toiveiden ja tunteiden yhteen sovittelua.

Keräsimme opeistamme työkirjan, jonka avulla kuka vaan voi järjestää yhteisötapahtuman. Työkirja tarjoaa ohjeet yhteishenkeä edistävien tapahtumien järjestämiseen ja kuvaa tapahtumatuotannon vaiheita. Löydät työkirjasta niin käytännönläheisiä to-do-listoja kuin projektinhallinnan työkalujakin.

Jokainen voi olla naapurituottaja: jokainen voi tuottaa yhteistä hyvää yhteisöllisten tapahtumien kautta.

Tutustu työkirjaan

Tapahtumatuotannon työkirjan lisäksi saat käyttöössi yhteisötapahtuman järjestämisessä hyödylliset huoneentaulut. Alta olevasta linkistä pääset lataamaan huoneentaulut itsellesi. Huoneentauluja saa käyttää vapaasti.

Huoneentaulut

Ihmisiä nurmikentällä

Naapuruustalot

Pyöritämme pääkaupunkiseudulla naapuruustaloja ja kohtaamispaikkoja, sillä haluamme tuoda alueen ihmisiä lähemmäksi toisiaan ja edistää asukkaiden hyvinvointia.

Naapuruustaloissamme voi järjestää tapahtumia maksutta, kunhan toiminta on kaikille avointa ja ilmaista.

Haluatko järjestää tapahtuman naapuruustalossa tai osallistua naapuruustalossa järjestettävän tapahtuman suunnitteluun? Onko sinulla idea, jonka avulla haluaisit piristää naapurustoasi? Ota yhteyttä naapuruustaloihin ja kerro ideasi!

Lue lisää naapuruustaloista

Vapaaehtoistoiminta

Kalliolan vapaaehtoiset järjestävät erilaisia juhlia, retkiä ja tapahtumia, joihin voit tulla mukaan esimerkiksi suunnittelemaan, järjestelemään tai esiintymään. Vapaaehtoisena voit järjestää myös erilaista ryhmä- ja harrastustoimintaa, toimia vertais- tai kielikaverina ja päivystää Sekasin-chatissa.

Onko sinulla idea, jonka avulla voitaisiin lisätä yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa erilaisten ihmisten kohtaaminen, ja jota haluaisit lähteä kehittämään yhdessä vapaaehtoistoiminnan tiimin kanssa? Voit lähettää viestiä osoitteeseen vapaaehtoistoiminta@kalliola.fi. Kerro viestissä lyhyesti itsestäsi ja ideastasi tapahtumaksi tai toiminnaksi.

Lisätietoja vapaaehtoisista

Tilanvuokraus Kalliolassa

Vuokraamme monenlaisia tiloja niin Kalliolan setlementtitalolla kuin sen ulkopuolellakin. Tiloissamme voit järjestää erilaisia tapahtumia kuten seminaareja, kirppiksiä, tansseja, juhlia, näyttelyjä tai vaikkapa saunaillan – helposti ja edullisesti.

Voit katsoa varaustilanteet ja kuvat sekä lukea lisää tiloistamme lisää tilanvuokrauksen sivuilta.

Tutustu tiloihin